Kevon luonnonpuiston polkujuoksu

Kevon luonnonpuiston polkujuoksu – hieno ruskaretki

[:fi]Vuoriultran keskeytys elokuun lopulla ja ruska nostivat idean uudelleen mieleen. Halusin juosta jonkin pitkän reitin ja keksin, että haastekerroin tulisi soolojuoksusta polulla erämaan halki. 60 kilometriä tuntui kokeiluun juuri passelilta. Sitä paitsi Pohjois-Lapin rotkolaakso ja tunturipaljakat kannattaisi kokea ruskan väreissä.

Vaelsin Kevon luonnonpuiston halki toistakymmentä vuotta sitten. Mieleen jäi, että hieno reitti sopisi myös juoksuun. Ajatus pulpahti silloin tällöin mieleen, mutta varsinaiselle tekolistalle retki pääsi vasta viime syksynä.

Kaipasin pelivaraa valoisaan päivään, joten heräsin varhain. Reitin päiden välille kertyy maantietä toistasataa kilometriä. Taksia, busseja tai kakkosetappia fillarilla en tarvinnut, koska perhe lähti tukitiimiksi retkeilemään luonnonpuiston laitamille. Kiitos kaunis!

Heräämisen palkitsi jo kuulas tyyni pakkasaamu. Järvet ja lammet olivat nostaneet yöllä usvia. Nousevan auringon valon kera ne tekivät maisemista onnellisuuden lähteitä.

Matkaan

Kello ehti yli yhdeksän ennen kuin olin valmis reitille. Piti lähteä tuntia aiemmin, mutta ei viive epäilyttänyt. Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 30 kilometriä ripeähkösti. Silloin loppumatkalle jäisi varaa vaikka pelkkään sauvakävelyyn, jos matkalle sattuisi jalkahaasteita.

Eväitä ja varavaatteita pakkasin reitin luonteen huomioiden. Kepeä kuoritakki, -housut ja -hanskat sekä huivi olivat repun vakiovarustus, mutta otin myös eristävät untuvashortsit, väliuntsan, ylimääräiset vesitiiviit sukat, pipon sekä hätäsuojaksi kepeän bivin. Sauvat auttaisivat pitkää juoksupäivää ja helpottaisivat mahdollisissa jalkavaivoissa.

Varmuusvarusteiden takia en kaivannut ylimääräistä painoa, joten energiaksi pakkasin pääasiassa geeliä ja geelikuutioita. Suklaa ja proteiinipitoinen patukka toisivat vaihtelua. Puroja ja jokia reitillä riittäisi, joten pehmopulloja otin litran verran. Yllätysten varalle repussa oli kaksi lamppua ja ensiapupussukka sekä musiikin tarpeeseen kuulokkeet.

Karigasniemen läheltä Sulaojalta lähtiessä ensimmäiset 20 kilometriä ovat nopeaa alustaa. Hiekkapohjaiset polut näyttävät ensin Ailigas-tunturin ja sitten Luopmosjärvet. Ne halkaisee kapea matala harjanne, jota pitkin polku vie.

Ajoitus osui aiemman vaelluksen tapaan harjanteen koivujen kirkkaaseen keltaiseen. Varjon puolella kimmelsivät vielä pakkasaamun hileet ja edessä etäällä näkyi tunturiylänkö, joten luonto

ruokki flow’ta aikalailla maksimaalisesti.

Ruktajärven autiotuvalle kertyi kaksi kilometriä vähemmän kuin vanhaan karttaani oli merkitty. Toisinaan ikääntyneet kyltitykset ja mittaukset ovat matkoiltaan vähän sinne päin, ja tuo parin kilometrin ero säilyi perille asti. Luvatun 62,5 kilometrin sijaan kahteen mittariin kertyi 59-alkuisia lukuja.

Rotkolaaksoon

Pian tuvan jälkeen juoksin luonnonpuistoon. Ristinäsjärviltä polku nousi Geavvogeašoaivvien ja Suohpášoaivin tunturiylängölle. Pitkät näkymät ja punertava maaruska miellyttivät, askel kulki ja matka eteni. Aurinko paistoi matalalta Ruohtir-tunturin takaa, pieni vastatuuli varmisti aamupäivän juuri sopivan viileäksi.

Tälle välille osui myös reissun isoin, ehkä parinkymmenen poron lauma. Puinen kyltitys kertoi paikannimet saameksi. Suohpášoaivin leiripaikan puucee osui tarpeeseen, ja kanjonin päädyn näköalapaikka varmisti pienen juoksun jälkeen tuplatauon. Rotkonäkymä aukesi ihan yhtä yllättäen ja pysäyttävästi kuin viimeksi.

Jylhät korkeuserot, valo, varjo, ruskan puut ja oikealla alhaalla kohiseva putous. Siihen huvitti jäädä, mutta aikataulu vei eteenpäin. Halusin säästää taukoaikaa Fiellun putoukselle viiden kilometrin päähän – siellä matka olisi lähes puolessa.

Putousta edeltävälle lyhyelle kahlaukselle vei ehkä reitin maisemallisesti hienoin lasku. Halusin rallatella vauhdilla ja toisaalta pysähtyä pällistelemään.

Muutoin Kevolla oli yllättävän vähän kulkijoita, mutta Fiellulla lounasti kaksi isohkoa porukkaa sekä muutama yksin tai pienellä ryhmällä liikkunut. Ilahduin siitä, että toinen porukoista oli ulkomaalaisia kokemassa hienoa luontoa. Reitti on kansainvälisen tason elämys.

En oikeastaan kaivannut istuskelua, joten pistin lokit tauolle ja jaloittelin lyhyen polun Fiellun alle kuvaamaan ja ihan vaan nauttimaan minttusuklaapatukkaa pureskellen.

Risteys ylängöllä

Ennen Guivin kierroksen risteystä kolmekymppiä tuli täyteen. Sulaojalta lähtien ja sinne palaten Guivin kierrokselle luvataan 86,5 kilometriä, mutta mikäli siihen sisältyy molempiin suuntiin sama alkumatkan mittausvirhe kuin kanjonireitissä, toteuma olisi 82–83 kilometriä.

Maaston perusteella reitti on houkutteleva vaihtoehto etenkin, jos auto pitää jättää lähtöpisteeseen. Hurjimmat voivat tehdä kierroksen pohjoisesta Kenesjärveltä käsin. Silloin näyttäytyy koko Kevon kanjonireitti, ja päivämatkasta saa kohtuullisemman yöpymällä Ruktajärven tuvalla.

Koillista eli Kenesjärveä kohti lähtiessä polku pieneni ja laskuvoittoisuudesta huolimatta matka eteni hitaanlaisesti. Taival alkoi tuntua, ja haastavammissa kohdissa vaihdoin mielellään kävelyyn. Näillä main ei kannattaisi teloa jalkoja.

Mietin, että on kiva hölkätä toisinaan pitkää selkosta ilman numerolappua.

Tuntui erämaalta.

Vaikka nautin pitkästä polusta ylängöllä, koin tyytyväisyyttä laskun alkaessa kanjoniin. Se tiesi matkan etenemistä.

Kevon reitin hauskuuksiin kuuluu karujen ylänköjen ja vehreän kanjonin vaihtelu. Luontoon.fi-luokituksessa reitin taso on erittäin vaativa nousujen ja laskujen takia, mutta mäkimaastoon tottuneelle polkujuoksijalle nousumäärä ei ole matkaan nähden ihmeellinen. Yhteensä nousua kertyi kuuteenkymppiin vajaa 1 300 metriä ja laskua 1 400 metriä, koska lähtö oli määränpäätä korkeammalla.

Selkeästi hitaimmat pätkät ovat kanjonin pohjalla. Siellä juoksu varsinkin matkan päälle vaatii voimaa ja pitoa kehoon sekä juoksutekniikkaa, kestävyyskuntoakin toki. Pohjoisempana saa välillä aavistuksen kiivetäkin – täysin turvallisia paikkoja tolkulla kulkien toki, mutta piristävää vaihtelua.

Hitailla poluilla

Roajášjávri lukeutui kohtiin, joissa en kokenut tauon tarvetta muutoin kuin paikan kauneuden takia. Kuvailua, evästä, katselua ja matkaan.

Alanko-osuuteen kuului kaksi kahlausta. Olin valinnut kengät veden poistumisen ja märkäpidon mukaan. Iskutuksen kannalta loppumatkalle olisin kaivannut vaimennetumpia tossujani, mutta niistä vesi olisi poistunut heikommin.

Kahlaamojen jälkeen kiittelin valintaani. Oli hauska mennä suoraan yli ja tuntea, miten ripeästi veden paino katosi. Viileyden tunne ei juostessa haitannut – itse asiassa se tuntui virkistävältä.

En kuunnellut musiikkia, koska halusin huomata äänellä vihjaavat asiat. Niitä ei päivään osunut kovin montaa, mutta ennen Gamajotnjámmeluoppalin kahlaamoa ollut pienehkö sivujoki tai puro kohinoineen olisi ehkä jäänyt piiloon.

Fiellun jälkeen matka oli edennyt odottamaani vähän hitaammin, joten jatkoin ilman varsinaista taukoa kohti viimeistä pitkää rotkolaakson länsipuolen ylänköä. Sieltä laskeutuminen olikin vaativalla polulla hidasta samoin kuin hienojen tyyntyneiden kanjonijärvien rannat enimmäkseen.

Kiittelin itseäni liikkeessä pysymisestä. Ei tullut kiireen tuntua.

Laskun jälkeen pidin reissun toisen tauon Gaskkamuš Njaggaljávrilla. Tuntui, että se on maailman – tai ainakin reitin – kauneimpia paikkoja.

Maisemia fiilistellessä söin aika reilusti sokerista suklaata. Taukokin vaikutti, mutta ehkä suklaa oli matalan rasituksen vaiheeseen hyvää vaihtelua geeleille. Niin tai näin, menoon tuli uutta puhtia. Hiljalleen siihen vaikutti myös tieto siitä, että retki oli kulkemassa suunnitellusti läpi.

Pitkät varjot

Viimeinen kahlaus toi jo haikeuden tunteita, ja viimeisellä maisemapaikalla pidin suklaatauon ihan vaan ilosta hetkeen, paikkaan ja oloon.

Perheeltä tuli sopivasti ”tossua toisen eteen ja otahan meidät kiinni” -viesti. He lähtivät reitin pohjoiselta tulipaikalta.

Olin unohtanut, miten hieno ylänkö järvineen oli vielä jäljellä ennen tietä. Hölkkävaihde löytyi ja hyväkuntoiset pitkospuut suorastaan riemastuttivat juostavuudellaan. Jetsulleen luonnonpuiston rajalla kuului tuttuja ääniä, ja viimeisen kilometrin alamäkiin kohti Kenesjärveä sain sopivasti tuorejalkaisen kirittäjän. Jossakin selän takana horisontti tavoitteli aurinkoa.

Hyvin merkitty Geavvu bálggis, Kevon polku sopii päivän juoksuretkelle ruska-ajan valoisan pituudella, kunhan omaat riittävän kunnon ja taidot sekä tiedostat olevasi keskellä erämaata ja ymmärrät sen luonteen. Lamput pitää ottaa varalle ja jo näköalojenkin takia kannattaa lähteä riittävän varhain.

Kirkas syyspäivä Kevolla tarjosi huikean juoksuelämyksen.

[box title=”Keavvu bálggis – Kevon polku” style=”default” box_color=”#bab7b7″ title_color=”#FFFFFF” radius=”3″]
  • 60 km
  • Selkeästi merkitty reitti
  • Korkein kohta 410 m, matalin kohta 110 m
  • Etelästä pohjoiseen nousua 1 270 m ja laskua 1 400 m
  • 1 autiotupa, päiväkäyttöön 2 kotaa ja 2 turvekammia
  • Pääosa reitistä on Kevon luonnonpuistossa
  • Luonnonpuiston ydinalueena 40 km pitkä rotkolaakso, jonka syvyys paikoin 80 m
  • Rotkoalueella saa kulkea jalan vain merkityillä poluilla 15.6.–15.10. Hiihtää saa 16.10.–31.3. kaikkialla, mutta 1.4.–14.6. rotkoalueella liikkuminen on kielletty.
  • Guivin kierros etelästä käsin yli 80 km, matkalla 3 autiotupaa ja 1 turvekammi
  • luontoon.fi/kevo/reitit
[/box][:]