Alun kivinen polku toi palkkionsa kuten kartasta ennakoin: viitisentoista kilometriä puutonta tunturiylänköä enimmäkseen alamäkeen. Utsjoen retkeilyreitti tarjosi hienon erämaisen polkujuoksun.
Reitistä riippuen pituutta kertyy 27–35 kilometriä ja nousua hieman yli tai alle tuhat metriä. Pisin versio lähtee ja päättyy Utsjoen kylälle, jolloin paluu seuraa 3,5 kilometriä samaa polkua, jota alussa noustaan tunturiylängölle. Toinen säätövara tulee suuntaansa hieman yli puolen kilometrin pistosta Goahppelasjavrin eli Kuoppilasjärven autiotuvalle.
Yövyimme ainoina asiakkaina Pohjan Tuli B&B:ssa. Hienolla paikalla Mantojärven rannalla oleva kookas rakennus tehtiin 60-luvulla vanhainkodiksi, joka jatkoi tiloissa 90-luvun alkuun.
Hotelliksi ilmeisen vaatimattomat asiakasmäärät eivät näytä innostaneen nykyistä omistajaa remontteihin. Näkymät aamupalalta ja huoneista sekä luonnollinen hiekkaranta korvaavat helposti ajan pysähtyneisyyden kokemukset ja satunnaiset havainnot korjausvelasta. Kuulemma majoitustulot kattavat nykyisellään vain osan kivirakennuksen talven öljylämmityksen kuluista.
Palvelu oli mukavaa – esimerkiksi huonevarauksen vegeaamiaisen toiveeseen vastattiin meilitse kysymällä toiveita. Majoitus aukeaa kesäkuussa ja sulkeutuu ruska-ajan lopulla.
Utsjoen retkeilyreitille Pohjan Tuli B&B osuu ideaaliksi lähtöpaikaksi. Kirkkotuville reitin toiselle lähtöpaikalle kertyy noin kilometri, jonka voi halutessaan kulkea polkuja hautausmaan kautta. 1800-luvulla rakennettu 250-paikkainen jyhkeä kivikirkko ja Utsjoen kirkkotuvat kannattaa tsekata vaikkapa lenkin jälkeen.
Utsjoen retkeilyreitti – polkujuoksu alkaa
Kovien kilometrivauhtien tavoitteet katoavat Utsjoen retkeilyreitin alussa riippumatta siitä, lähteekö liikkeelle kylältä vai kirkkotuvilta. Kylältä sykkeen saa kyllä nousemaan, sillä ensimmäinen kilometri tunkataan Gálgojohvárrille, mutta myös seuraavat pari kilometriä ovat hitaita.
Kirkkotuvilta lähtiessäni reitin ainoa kahlaus viilensi jalat lähes alkuun. Ylitys on pikemminkin vuolas puro kuin joki. Ilman kahluuvaijeria ensimmäiset pari askelta olisi silti pitänyt asetella tarkoin. Puronvarsi oli kaunis mutta hidas. Siksi pari kilometriä kirkkotuvilta lähdön jälkeen alkanut nousu lähemmäs puurajaa ilahdutti.
Polku jatkui kivikkoisena Badjeseavttevárrin ylängölle vajaa 200 metriä Mantojärven 74 metrin lähtökorkeutta ylemmäs. Lasku ja sitä seurannut purosuisto Nammajärven eli Námmajávrrien kodalle vaativat tarkkaa juoksua ja satunnaisia kävelyaskelia.
Pienillä tunturijärvillä olisi kelvannut pällistellä vaikka kuinka pitkään, mutten malttanut tunnelmoida kuin muutaman minuutin. Námmájohkan eli -joen – käytännössä puron – reunoilla vuorotteleva polku näytti, miten ripeästi suojainen kasvuvoimainen pohjukka vaihtuu karun kauniiseen kuruun.
Polkujuoksun kannalta kasvuston vähenemiseen päättyi Utsjoen retkeilyreitin kivikkoisen hidas osuus ja alkoi avotuntureiden vauhtipolku.
Ripeää polkujuoksua tunturissa
Reittiversioni ei vienyt yhdellekään huipulle, mikä ei oikeastaan haitannut. Huipuilla on hauska käydä, mutta Utsjoen retkeilyreitillä saa juosta muutenkin reilusti puuttomassa tunturissa. Lisäksi ylängöt ovat kauttaaltaan juostavia – nousujen takia en tainnut kävellä kuin kaksi tai kolme lyhyttä penkkaa ennen Utsjoen kylää.
Avointa tunturipolkua on minusta hullun hauska juosta. Polkujuoksu näyttäytyy parhaimmillaan juuri sellaisena kuin Kuoppilaksen lenkin ylängöillä. Polku oli kapeaa mutta lähes kauttaaltaan helppoa. Satunnaiset kivet varmistivat silti keskittymistarpeen, sillä juuri vaivattomilla osuuksilla jalat tuppaavat osumaan kiviin ja juuriin aiheuttaen riskialttiita vauhdikkaita kaatumisia.
Heinäkuun alussa muutama lumilaikku väritti Skálvevarrin rinnettä Goahppelasjávrin länsipuolella, ja Norjan suurempien tuntureiden lumet loivat tunnelmaansa maisemaan.
Merkatuillakaan poluilla ei kannata luottaa siihen, että risteykset olisivat viitoitettuja. Utsjoen retkeilyreitillä suunnistaminen ei tuonut haasteita, joskin pilven ollessa alhaalla muutama kohta vaatisi erityistarkkuutta ja turvallisuus ylipäänsä kunnollisia suunnistustaitoja – ainakin polulta pois hairahtuessa.
Selkeä kyltti kertoi pistosta Goahppelasjavrin eli Kuoppilasjärven autiotuvalle. 700 metrin viitta oli jotakuinkin oikeassa, joskin matkaan mahtui hiuksien kastelu ja pullojen täyttö järvellä hieman ohi tuvasta.
Autiotupa tarjoaa suojaa ja mahdollisuuden jakaa lenkin kahtia. Lavereilla nukkuminen ilman makuualustaa olisi kovanpuoleista, mutta tuvan kaasukeittotason takia kokkausvehkeissä pääsisi minimigrammoilla.
Tuvalla ja sen viereisellä järvellä kannattaa pistäytyä pelkästään paikan fiiliksen ja kauneuden takia. Pieni laskeutuminen ylängöltä palkitsi myös suojaisassa painanteessa viihtyvällä tunturien kukkalajien kirjolla.
Utsjoen retkeilyreitin hienoin osuus
Tuvalta alkoivat polun maisemiltaan hienoimmat kilometrit. Goahppelasjavri alla, käkkyräisen tunturikoivikon yläosa, kapea juostava polku sekä näkymät Orošoaiville ja Norjan tuntureille keskikesän keskipäivässäkin aika matalalta takaa paistavassa pohjoisen auringon valossa toivat vahvan perilläolon kokemuksen.
Askel kuitenkin kulki ja alkoi hivuttava puolentoista kilometrin nousu Roavvoaivin kupeeseen. Sitä seurasi kilometritolkulla loivasti alamäkeen viettävää unelmapolkua. Oadašanjavrilta virtaava vesi tarjosi täytön pulloon ja viilennyksen hellerajaa hipovan kesäpäivän ja juoksun kuumentamaan päähän.
Tunturiylängön järvet ovat oma juttunsa. En varmaan koskaan kyllästy niihin. Paistunturin erämaa-alueella, Kevon luonnonpuistossa sekä valtatien itäpuolella Kaldoaivin erämaa-alueella maisemat ja paikannimet tuovat tukevasti mieleen Taru sormusten herrasta -kirjat. Polkujuoksu kevyin varustein pitkien matkojen ja erämaiden haasteiden kera resonoi muutoinkin tarinoihin.
Vieno tuuli tuli takaa, joten tuntui, ettei ilma liiku mihinkään. Se korosti kuumuutta sekä antoi Riikkavárrin rinteillä paarmalle mahdollisuudet pysyä seurana – lue häiriönä – toista kilometriä. Matkan lisäksi turhan vähäinen juominen veivät askeleista helppoutta, mutta eipä ollut taivaltakaan paljon jäljellä.
Loppunäkymät Tenojoelle
Jälleen esimerkillisesti merkatusta risteyksestä olisi vienyt oikealle polku kohti kirkkotupia. Sinne olisi hieman yli kuusi kilometriä sisältäen Vuolleseavttetvárrin huiputuksen ja Papinjänkän tulipaikan. Jatkoin kuitenkin suunnitellusti suoraan Utsjoen kylälle.
Pian risteyksen jälkeen päättyi Utsjoen retkeilyreitin ylänköosuus. Puurajan alapuolella polku jatkui tunturikoivikossa kivisenä. Polkujuoksu kysyi keskittymiskykyä ja kolmen ja puolen tunnin huiteilla jo vähän matkanteon päättäväisyyttäkin.
Gálgojohvárrin poroaidan jälkeen aukesi loppunäkymä: Teno ja valtakunnan rajan ylittävä Saamen silta eli Sámi šaldi sekä Áilegas ja muut tunturit molemmin puolin rajaa kohti Suomen ja Euroopan unionin pohjoisinta kylää Nuorgamia. Kilometrin matkalla 150 metriä pudottavalla polulla yritti huomioni kiviltä ja juurilta varastaa ajatus jäätelöstä.
Utsjoen retkeilyreitti, polkujuoksu
Reittiversio 29 km sisältäen lähdön Pohjan Tuli B&B:ltä
Nousua 760 m
Aika liikkeellä 3 h 42 min + loppuhöntsä kylällä
Gpx-jälki Utsjoen retkeilyreitti, polkujuoksu
Paistunturin erämaa-alueen reitit (Luontoon.fi)
Teksti ja kuvat Tomi Savolainen